Mikael Herbert ei pelannut Korihaiden viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa. BC Nokia on myös kokenut muutoksia, kun tanskalaispelurit Thomas Laerke ja ex-hai Nicolai Andersen sekä Lawrence Gilbert Junior ovat poistuneet joukkueen vahvuudesta. Näädät lähtivät kotiotteluun kahden jenkkipelurin sekä tuoreen, nyt neljännen ottelun kauden Korisliigassa pelanneen paluumuuttajan, serbisentteri Dragan Labovicin voimin.
Ensin 17 sekunnin ja sitten 53 sekunnin kohdalla sekä Kenney Funderburk että Quinton Chievous upottivat kolmosen. Siinä välissä myös BC Nokian Niko Mattila onnistui kolmosessa. Kun Juan Pattillo tasoitti pelin lukemiin 8 − 8 kolmen minuutin jälkeen, alkoi pirteän energisesti otteluun tulleen uusikaupunkilaisjoukkueen rynnistys toden teolla. Kun Funderburk laittoi donkin pohjaan vieden Korihait johtoon ajassa 3:44, tätä harvinaista herkkua kesti tasan 11 minuuttia (14:44 asti).
Kun Sean O’Brien poimi levypallon, juoksi nopean lay-upin ja laittoi bonusvaparin pussiin, ero alkoi kasvaa. Hieman viiden minuutin jälkeen hyvin polvivaivoistaan toipunut O’Brien säkitti kolmosen vieden nälkäisen haiparven johtoon lukemin 8 − 16. Kun vielä Pattillo kuritti Nokiaa riiston jälkeisellä korilla, näätälauma oli pakotettu aikalisään ajassa 5:58, sen jälkeen kun Korihait oli vienyt vajaan kahden minuutin jakson puhtaasti 10 − 0 .
Sama syke jatkui koko ensimmäisen erän. Jakson lopussa päälakensa kaljuksi ajanut Eero Lehtonen upotti kolmosen vieden eron jo 12 pisteeseen. Tähän Mattila vastasi kuitenkin heti avausjakson toisella kolmosellaan.
Jos jotain opimme voitetusta avausjaksosta (20 − 29), niin se liittyy voittavan viisikon löytymiseen. Energisesti puolustanut, kenttää juossut ja peliä rakentanut Vesa-Pekka Laine tuntui sopivan muutoin jenkkivoittoisen nelikon tueksi ja turvaksi, tehden Korihaiden pelistä askelta varmempaa. Vaikka BC Nokia pomputtelikin palloa alussa turhan paljon, erityisesti Laine sai esimerkillään myös muut pelaamaan joukkueena ja joukkueelle.
Myös Pattillon osumatarkkuus oli alussa ihailtavan korkealla. Avauskympillä hän laittoi kakkoset sisään 71 prosenttisesti onnistuen viidessä seitsemästä heitosta.
Vaikka Korihait pyrki pitämään korkeaa intensiteettiä yllä, pieni väsymys hiipi puseroon samalla, kun näätäryhmä pyrki tiivistämään puolustustaan ja pelaamaan palloa enemmän tähtipelaaja Labovicille. 207-senttinen serbialaisjätti kiitti luottamuksesta tehden yksin toiseen erään 13 pistettä.
Illan toisen nokialaisonnistujan laituri Leyton Hammondsin lay-upin jälkeen, Petri Helminen pyysi oikein ajoitetun aikalisän herätelläkseen joukkuettaan, joka vielä 13 minuutin pelin jälkeen johti viidellä pisteellä. Kun kentällä oli kulunut peliaikaa vajaa minuutti lisää oli ex-hai Aapeli Alanen tuonut 2+1 -suorituksellaan ja Eldar Skamo kolmosellaan nyt vuorostaan nälkäiset näädät jo pisteen päähän lukemiin 38 − 39. Labovic sai kunnian viedä joukkueensa johtoon ajassa 14:44. Helminen otti tämän jälkeen vielä toisen aikalisän.
Tehokkaan toimivaa yksi vastaan yksi -hyökkäyspeliä ja tarkkaa heittopeliäkin esittänyt Korihait joutui luovuttamaan kentän hallinnan kotijoukkueelle sitä mukaa kuin ote puolustuspäässä herpaantui. Reilu kolmiminuuttinen erän puolivälissä meni murheellisesti nokialaisille 15 − 0, joten myös hyökkäys tyrehtyi täysin.
Lukemista 55 − 46 lähdettiin pitkälle tauolle. Hyvän alun eväät oli syöty. Avauspuolikkaalla Nokia oli parempi levypalloissa 19 − 15, ja koko ottelussa luvuin 33 − 29, joten Korihait pärjäsi kohtuullisesti korin alla kookkaampaa kotijoukkuetta vastaan.
Heittotarkkuuksissa Nokian näädät olivat edellä. Kakkoset luonnistuivat alussa 73 prosenttisesti, 14/19 ja kolmoset 37 prosenttisesti, 6/16. Kolmosissa Korihait oli alussa hieman tarkempi (5/12) heittäen ne 41 prosenttisesti, mutta sinänsä varsin hyvä kakkosprosentti 60 (14/23) oli nokialaisia huonompi. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että järjestäen vastustajat rankaisevat heittotilastossa Korihaita vuotavasta puolustuksesta.
Kaiken kaikkiaan ottelussa nähtiin laadukasta heittotyöskentelyä. BC Nokia paransi tarkkuuksiaan loppua kohden sekä kakkosissa että kolmosissa, Korihait myös mitä tulee kakkospeliin. Näädiltä sujuivat kolmoset 72 prosentin tarkkuudella (28/39) ja kolmoset 43 prosentin arvoisesti (12/28). Korihaiden kakkoset menivät korisukasta 67 prosenttisesti (28/42) ja kolmoset 37 prosenttisesti (10/27). Vain vapaaheitoissa oli tänään toivomiseen varaa, ne nyt mustissa pelanneet hait heittivät sisään 50 prosenttisesti (5/10).
Käytännössä seitsemän pelaajan voimin taistellut Korihait ei jaksanut muuttaa pelin kulkua enää toisella puoliajalla. Tämän ryhmän ohella Lehtonen ja Jaakko Lahti pelasivat lähes seitsemän minuuttia kumpikin, ja Akseli Mäkelä pääsi riemastuttamaan tyylipuhtaalla kolmosellaan viimeisellä jaksolla. Myös Roope Viinikkala pelasi puolitoista minuuttia.
Vierasjoukkue kiri vielä yhdeksän pisteen päähän kolmannen jakson loppupuolella, mutta tämän lähemmäksi rahkeet eivät riittäneet. Korihait hävisi kaksi viimeistä erää numeroin 27 − 24 ja 30 − 21. Näin loppunumeroiksi saatiin 112 − 91. Parhaimmillaan Korihait kävi ottelussa 12 pisteen johdossa, mutta tästä huolimatta lopputuloksena oli 21 pisteen tappio.
Nyt kuudennen ottelun Korihaissa pelanneelle Funderburkille esiintyminen Nokialla oli paras laatuaan. Hänelle kirjattiin 20 pistettä, neljä levypalloa ja neljä syöttöä. Kolmoset onnistuivat tänään 57 prosenttisesti (4/7). Teholuvuksikin kirjattiin komea 21. O’Brien oli tutun varma keräten 18 pistettä, 8 levypalloa ja 3 syöttöä.
Pattillo kesti tänään kentällä yhtäjaksoisesti reilut 32 minuuttia, pelaten koko illan aikana lähemmäs 36 minuuttia. Koko tänä aikana hänelle ei kirjattu yhtään virhettä, joka kertoo omaa kieltään hänen puolustustahdostaan. Toisaalta häntä rikottiin kuudesti, mikä taas kuvastaa Juanin hyökkäyshaluja. 27 pistettä ja neljä levypalloa urakoineen Pattillon tähti sammui kuitenkin illan edetessä.
BC Nokian puolustuspeli oli ajoittain luokatonta. Tästä huolimatta näätien hyökkäyspeli sujui, koska joukkueelle kirjattiin 23 syöttöä ja vain 6 menetystä. Nokialaisilta viisi kaveria ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin: Dragan Labovic (26/4/4 syöttöä), Leyton Hammonds (25/9/2 syöttöä), Eldar Skamo (14/7/2 syöttöä) ja Vincent Council (12/4/6 syöttöä) sekä Daniel Dolenc (12/3). Tilastot näkee tarkemmin täältä.
Juan Pattillo antoi pelistä lehdistötilaisuudessa seuraavanlaisen arvion:
− Pelasimme hyvin alussa ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla annoimme heidän päästä peliin mukaan. Emme saaneet rytmistä kiinni enää sen jälkeen.
Nokialaisten tänään 9 pistettä kerännyt kapteeni Henri Hirvikoski korosti oman pelityylin seuraamista:
− Tiedettiin, miten vastustaja pelaa ja missä he ovat hyviä. He heittivät muutaman sellaisen heiton sisään, mihin lähdimme puolustuksessa reagoimaan liikaa. Sitten sieltä aukesi uusia paikkoja. Meidän pitäisi vain luottaa siihen konseptiin, mitä pelataan. Sitten kun vastustaja ottaa sellaisia heittoja kuin halutaan, voitamme pelin.
Petri Helminen syväluotasi illan antia muun muassa näillä sanoin:
− Aloitimme pelin hyvin. Toteutettiin sovittuja asioita hyvin. Saimme niitä heittoja, joita halusimme ja laitoimme kovempiakin heittoja kerrankin sisään alussa. Toisella kympillä homma lähti leviämään. Porukka rupesi väsähtämään. Muutimme palloscreen-puolustusta. Emme pärjänneet enää alta tulemalla. Sen jälkeen kaikki eivät olleet enää kartalla.
− Puoliajalla sovittiin, että lähdetään taistelemaan. Pääsimme vielä yhdeksän pisteen päähän. Sitten tuli typeriä nukahduksia, ei juosta alas, ei kommunikoida. Välillä menee kaksi kaveria samaan palloon kiinni. Jätetään kolmen pisteen heitto vapaaksi.
− Se oli väsymystä. Ehkä Pattillolle tuli liian kovia minuutteja, mutta on hankalaa jättää hänet vaihtopenkille silloin, kun Labovic tai Daniel [Dolenc ] ovat kentällä. Meillä ei ole siihen match-upeja. Kaverin on pakko pelata tuollaisia minuutteja. Vähän kokeiltiin paikkaa, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Nokia rikkoi meidän paikan ihan täysin.
− Olen todella paljon tyytyväisempi peli-ilmeeseen kuin meillä oli viime pelissä, vaikka meiltä menikin 112 pinnaa. Kun väsymys tuli, Pattillo ei jaksanut enää puolustaa, Labovic heitteli kolmosia sisään. Syötimme, pelasimme ja taistelimme loppuun asti. Pelasimme mielestäni huomattavasti paremmin joukkueena kuin viime kotipelissä. Siihen olen tyytyväinen.
Ville Tuominen, nokialaisten päävalmentaja, summasi ottelun antia näin:
− Se, että tehtiin 112 pistettä kertoo meidän hyökänneen todella fiksusti. Menimme sisään, kun meillä oli siellä etu. Käytimme sitä hyväksi. Meillä oli kuusi pallonmenetystä. Siihen täytyy olla tosi tyytyväinen.
− Puolustus oli kyllä tahmeata ja vaikeata. He heittivät aluksi muutaman kovan heiton sisään. Sen jälkeen tuntui siltä, että aloimme panikoida siinä. Sitten siitä tultiin yhdellä yhtä vastaan ohi. Se oli hyvin haastava tilanne.
Myös match-upit puolustuksessa menivät paikoin ristiin, mikä selittyi uusien roolien löytämisen vaikeudella ja Labovicin tuoreudella joukkueessa.
− Viime viikonloppuna olin tyytyväinen, ja hävittiin. Nyt en ole kovin tyytyväinen, ja voitettiin. Mieluummin otan tämän kuin sen viime viikonlopun tuskan siitä, että vaikka taistelimme hyvin niin turpaan tuli.
Niin, kelpaisihan se voittamisen ilo Korihaillekin. Nyt kärsitty tappio oli jo 11. peräkkäinen ja jo kuudes vierastappio tällä kaudella. Parantaa pitää ja paljon, jotta voittokierre saadaan auki. Tätä yritetään seuraavan kerran Salohallissa 28.12. kello 18:30. Otteluun järjestetään myös seuran fanimatka, josta saa lisätietoa tästä. Peliä voi tietysti seurata myös Fanseatin kautta.
Salolaiset vuorostaan vierailevat tuplapelin hengessä Uudessakaupungissa vuoden 2017 päättävässä koristapahtumassa lauantaina 30.12. kello 17:00 alkaen. Kuten joukkue Nokialla todisti, on se valmis kiusaamaan vastustajiaan jokaisessa matsissa ihan tosissaan. Sopivan kannustuksen siivittämänä voitto kotona on täysin mahdollinen. Nyt siis tarvitaan yleisön tukea uuteen nousuun!